LUMILAJIT LIIKUTTAVAT – SNOW MOVES jälleen maailman paras SnowKidz-projekti

Suomen Hiihtoliiton ja Suomen Ampumahiihtoliiton yhteinen lumilaji-konsepti on palkittu jälleen Kansainvälisen hiihtoliiton toimesta maailman parhaana SnowKidz-projektina.

Lumilajit Liikuttavat -kolmivuotinen hanke sai upean tunnustuksen, kun FIS palkitsi toistamiseen konseptin SnowKidz Award -ykköspalkinnolla. Vuonna 2015 alkanut hanke voitti edellisen kerran täyden potin vuonna 2016. Myös vuonna 2014, Lasten Mäkiviikko, Lumilajit Liikuttavat -hanketta edeltänyt, lapsia valtakunnallisesti liikuttanut tapahtumakiertue, palkittiin kolmannella palkinnolla.

Vuonna 2018 SnowKidz Award -palkinnosta kilpaili 13 eri maan lasten ja nuorten projektia. Kansainvälisen hiihtoliiton valitsijaraadin mukaan taso oli kova ja arviointi oli äärimmäisen vaikeaa. FIS:n ”Bring Children on the Snow” -ohjelman koordinaattori Andrew Cholinski julkaisi tulokset perjantaiaamuna videon välityksellä.

”Snow Moves (Lumilajit Liikuttavat) on edennyt vahvana projektina. Vuoden 2016 voiton jälkeen, palkintoraha investoitiin ja mukaan saatiin uusia toimijoita ja osallistujia. Snow Moves on laajentanut toimintaansa edelleen ja vie lumilajien ilosanomaa kouluihin ja perheille. Huomattavaa on, miten Suomen Hiihtoliitto on koonnut tässä projektissa yhteen eri sektoreiden toimijat saavuttaakseen menestystä ja vaikuttavuutta”, perustelee Cholinski valintaa.

FIS lahjoittaa Lumilajit Liikuttavat -hankkeelle 15 000 Sveitsin frangia sekä Burton Riglet Parkin elementit ja haastaa konseptin levittämään lumilajien ilosanomaa laajemmalti.

Lumilajit Liikuttavat myös tulevaisuudessa – kolmessa vuodessa luotiin vahva pohja

Lumilajit Liikuttavat -hanketta Hiihtoliitossa vetänyt seurakehittäjä Henna Tanhuanpää on iloinen mittavasta tunnustuksesta ja kansainvälisestä huomiosta, jonka lumilajikokonaisuus nyt saa.

”Hieno hanke saa upean päätöksen ja pääsemme jatkamaan toimintaa Lumilajit Liikuttavat -konseptilla. Kaksi kertaa peräkkäin nimitys maailman parhaaksi nuorisoprojektiksi on hieno tunnustus mahtavasta ja heittäytyvästä työstä. Omassa hankkeessamme lähdimme rohkeasti kokeilemaan uutta jo olemassa olevan Mäkiviikon pohjalta ja pystyimme luomaan kolmessa vuodessa ison kasan uusia tuotteita sekä auttamaan seuroja, kouluja ja perheitä liikkumaan ja liikuttamaan lapsia lumella hauskalla ja monipuolisella tavalla”, kertoo Tanhuanpää.

Vaikka hankekausi loppuu, Lumilajit Liikuttavat -kokonaisuus niin lumilajikouluineen kuin Lasten Lumipäivät -tapahtumineen ja muine kehitystoimenpiteineen jatkuu edelleen. Tavoitteena on auttaa ja motivoida suomalaista lumilajien seurakenttää myös tulevaisuudessa.

”Tämä uusi voitto auttaa meitä jatkamaan tällä tiellä ja tiedossa on jo syksylle paljon uutta! Emme todellakaan jää tilanteeseen makaamaan, vaan teemme jatkossakin kaikkemme, että lumiliikunta lasten ja nuorten parissa on upea elämys. Tuisku seikkailee siis taatusti isommin myös ensi kaudella”, jatkaa Tanhuanpää.

Lumilajit Liikuttavat -konsepti on toteutettu Opetus- ja kulttuuriministeriön, yhteistyökumppanien Atrian, Audin ja Lapland Hotelsin sekä POW Finlandin tuella. Eri tapahtumia toteuttamassa ovat olleet Hiihtoliiton organisaation lisäksi suomalaiset hiihtoseurat.

Lisätietoja Lumilajit Liikuttavat -kokonaisuudesta www.lumilajitliikuttavat.fi

Kansainvälisen hiihtoliiton video voittajien julkistamisesta https://youtu.be/Q6aNgxs3D7Y