Lasten Lumipäivät

Seikkaile Tuiskun mukana monipuoliseen ja innostavaan lumiliikuntatapahtumaan!

Lasten Lumipäivät

Lumipäivillä liikutaan sukset jalassa temppuillen, pelaillen, leikkien – maastohiihtoon, mäkihyppyyn ja ampumahiihtoon tutustuen. Lasten Lumipäivät -kiertueen järjestää Suomen Hiihtoliitto yhdessä suomalaisten lumilajiseurojen, kuntien ja oppilaitosten kanssa. Tänä vuonna yhteistyökumppanimme ovat  Audi, S-Pankki, Pihlajalinna ja Protect Our Winters.

Päivätapahtumissa liikutetaan alakoululaisia, jotka tulevat tapahtumiin opettajan johdolla. Tapahtuma-alue koostuu neljästä erilaisesta aktiviteettipisteestä, joissa jokaisessa lapset ja nuoret pääsevät ohjatusti testailemaan omia taitojaan yli rajojen. Liikkumisen jälkeen oppilaille tarjoillaan kisamakkarat. Jokaiseen päivätapahtumaan pääsee mukaan n. 200 oppilasta.

porvoo4

Mäkihyppy

Mäkihyppypisteellä opetellaan hyppäämään kuin mäkikotkat konsanaan. Mäenlaskussa painotetaan oikeanlaista ja turvallista jarruttamista sekä laskuasennon löytymistä. Mäkihyppyyn kuuluu neljä ydinkohtaa: vauhtimäen laskuasento, ponnistus, ilmalento sekä telemark-alastulo. Rastin jälkeen urheilija osaa lentää kuin mäkikotka-Tuisku!

jpgsuuri_dsc02057

Suksicross

Suksicross-radalla pääsee temppuilemaan sukset jalassa huimalla radalla. Radalta löytyy erilaisia esteitä, kuten portteja, kumpareita ja pujottelukeppejä. Radalla on huomioitu kaikenikäiset ja siitä löytyy varmasti haastetta niin kokeneelle hiihtäjälle kuin untuvikollekin. Suksicrossissa kehittyy taitava suksilla temppuilija, ja se auttaa kaikissa lumilajeissa! 

dsc01929

Lumipelit

Lumipeleissä pelataan norsupalloa, tietenkin sukset jalassa. Norsupallossa on tarkoitus saada iso jumppapallo maaliin jalkapallon tavoin. Tässä kehittyy nopeus ja koordinaatio. Jos pelkää omien suksien puolesta, on paikalla myös minisuksia.

jpgsuuri_nummela17

Tarkkuus

Tarkkuuspisteellä ollaan ampumahiihdon maailmassa. Kun hiihtäjä tulee pisteelle, on hänen osuttava kolmeen tauluun. Heittäjällä on kolme yritystä saada maalit kaatumaan, ja jos kaikki eivät kaadu, odottaa sakkorinki. Jos kaikki kolme maalia kaatuu, voi hiihtäjä jatkaa matkaa, aivan kuin maailmancupissa. Kannattaa tähdätä aina keskimmäiseen tauluun, niin voi pikkaisen sivuunkin mennyt heitto osua vielä reunatauluun, Tuisku vinkkaa.

PERHEET: Iltatapahtumat ovat kaikille avoimia! Iltaisin on käytössä samat aktiviteettipisteet kuin päivällä ja perheet pääsevät tutustumaan niihin omaan tahtiin. Iltaisin on luvassa muutakin innostavaa ohjelmaa, jonka toteutuksesta vastaavat tapahtuman järjestävät seurat. Tapahtumiin osallistuminen on maksutonta.

Päivätapahtumiin osallistuminen edellyttää omia varusteita (monot, sukset). Iltatapahtumissa omat varusteet ovat toivottavat. Lainattavissa on rajallinen määrä minisuksia. Helsinki Ski Weeksillä on rajallinen määrä suksisettejä.

KOULUT: Ilmoittautuminen kouluille aukeaa lokakuun lopussa.

Muistathan, että tapahtumat täyttyvät nopeasti. Perhetapahtumiin ei tarvitse erillistä ilmoittautumista.

Talvella 2023 Lasten Lumipäivät nähdään jälleen Helsinki Ski Weeks -tapahtumassa Helsingin Olympiastadionilla. Lue lisää tapahtumasta täällä.

Lasten Lumipäivien kauden 2022-2023 kiertuekalenteri

Ajankohta Paikkakunta Tapahtumapaikka
25.-27.11.2022 (pe-su) Ruka Nordic Rukan kongressikeskuksen edusta
11.-12.1.2023 (ke-to) Iisalmi Paloisvuoren hiihtomaa
13.-14.1.2023 (pe-la) Hyvinkää Perttulan kenttä
18.-19.1.2023 (ke-to) Vantaa Hakunila
26.-27.1.2023 (to-pe) Tampere Kaupin hiihtokeskus
29.1.2023 (su) Rovaniemi Ounasvaaran hiihtostadion
1.-2.2.2023 (ke-to) Helsinki (Pakila) Paloheinän hiihtostadion
8.-9.2.2023 (ke-to) Keuruu Keurusselän liikuntapuisto
10.-11.2.2023 (pe-la) Pöytyä Haukkavuoren maastoliikuntakeskus
13.-14.2.2023 (ma-ti) Kerava Keinukallion Urheilupuisto
13.-14.2.2023 (ma-ti) Porvoo Kokonniemen urheilukeskus
15.2.2023 (ke) Kuopio Puijon Hiihtostadion
16.-17.2.2023 (to-pe) Siilinjärvi Kuilun hiihtostadion ja mäkialue
21.-22.2.2023 (ti-ke) Viitasaari Savivuori
maaliskuu Helsinki Ski Weeks Helsingin Olympiastadion
7.-8.3.2023 (ti-ke) Espoo Leppävaaran Urheilupuisto
9.-10.3.2023 (to-pe) Vihti, Nummela Nummelanharjun kuntorata
11.3.2022 (la) Orivesi Oriveden Hiihtomaa
14.-15.3.2023 (ti-ke) Savitaipale Europaeuksen koulu
17.-18.3.2022 (pe-la) Jyväskylä Halssilan hiihtomaa tai Laajavuori
22.3.2022 (ke) Posio Hiihtomaa
24.-26.3. (pe-la) Lahti Ski Games Salpausselän hiihtostadion

Lihavoidulla merkityt ison kiertueen tapahtumia, joissa paikalla Lumipäivien kiertuekoordinaattori. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Tälle sivulle päivitetään paikkakuntakohtaisia lisätietoja.

  • Tällaiset tapahtumat innostavat suksille paremmin, kuin pelkkä hiihto.

  • Paikkoja on jaossa niin vähän, ettei uskalla suositella liikaa, jotta pääsee ensi vuonnakin mukaan!

Kuvia Lasten Lumipäiviltä

Ota yhteyttä


    Anna palautetta Lasten Lumipäivistä

    Lisätietoja

    Henri Pelkonen
    lumipaivat@hiihtoliitto.fi
    +358 40 537 1449

    Yhteistyössä