Lasten Lumipäivät -kiertue on täällä taas! – Lumilajeista päästään nauttimaan tänä talvena 26 paikkakunnalla

Suomen Hiihtoliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen kiertuekokonaisuus on valloittanut hiihtokansamme sydämet jo useana vuonna. Lapsia ja aikuisia liikuttava kiertue ottaa lumiset ensiaskeleensa jo marraskuun lopulla Ounasvaaralla, jonka jälkeen kiertue jatkuu ryminällä tammikuusta aina maaliskuun loppuun asti ympäri Suomen.

Järjestäjäpaikkakuntia on tällä hetkellä mukana 26, mutta kiertue saattaa vielä vahvistua muutamalla järjestäjällä. Kiertueella nähdään niin useita vuosia mukana olleita kuin uusiakin järjestäjäpaikkakuntia, mikä antaa todella hedelmälliset lähtökohdat tämänkin talven Lasten Lumipäiville. Viime talvena kiertue liikutti noin 8000 koululaista ja vanhempaa, mutta tänä talvena kiertueen odotetaan liikuttavan hiihtokansaa jopa kaksinkertaisesti edellistalveen verrattuna. Toivokaamme siis lumista talvea! Kiertueen koululaistapahtumiin ilmoittaudutaan ennakkoon, mutta ilta- ja perhetapahtumiin ei vaadita ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautuminen avataan kouluille viimeistään marraskuussa viikolla 47.

Lasten Lumipäivät koostuu päiväsaikaan alakoululaisille järjestettävästä tapahtumasta sekä iltariehasta, joka on avoin koko perheelle. Tapahtumassa on erilaisia aktiviteettirasteja, joissa lapset ja nuoret pääsevät testaamaan omia taitojaan hauskalla ja innostavalla tavalla pientä haastetta unohtamatta. Lumipäivien tarkoituksena on tuottaa uusia ja positiivisia kokemuksia lumilajien parissa. Myös opettajille Lumipäivät tarjoavat paljon ideoita hiihtotuntien järjestämiseen; hiihtäminen voi olla muutakin kuin tasatyöntöä jonossa! Myös seuroille Lasten Lumipäivät antavat rakennuspalikoita hiihtokouluihin.

”Jo kuudetta kertaa starttaava Lasten Lumipäivät -kiertue on upea talvitapahtuma, jossa paikkakunnan koulut ja perheet pääsevät kokeilemaan lumilajeja seurojen johdolla innostavasti, hauskasti ja turvallisesti. On hienoa nähdä, kuinka monta paikkakuntaa on lähtenyt mukaan tänäkin talvena. Uskon vahvasti, että hyvin järjestetyt ulkotapahtumat antavat tänä poikkeuksellisena aikana parhaan mahdollisen tilaisuuden kokea liikunnan riemua yhdessä!”, sanoo Suomen Hiihtoliiton seurakehittäjä Sanni Koivuranta.

Lumipäivät toteutetaan tänä vuonna koronaturvallisesti. Tapahtumissa kiinnitetään huomiota turvaväleihin ja käsihygieniaan, kouluryhmät pidetään erillään toisistaan ja ohjaajat käyttävät maskia tapahtuman ajan. Kaikissa tapahtumissa noudatetaan viranomaisten antamia ohjeita; myös muutoksiin reagoidaan nopeasti. Osallistuminen kiertueelle on turvallista.

Lasten Lumipäivien mahdollistajia ovat pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Atria, Europcar, Audi ja Protect Our Winters. Nämä mahdollistavat yli 50 tapahtumapäivää ympäri Suomen.

Atrialla ollaankin innoissaan tulevasta kiertueesta.

”Olemme olleet mukana Lumipäivillä jo useamman vuoden ajan. Haluamme olla mahdollistamassa lapsille elämyksiä lumilajien parissa, ja kannustamassa lapsia ja nuoria monipuoliseen liikuntaan”, puhuu Atrian markkinointijohtaja Sanna Päällysaho iloisena yhteistyöstä.

Tuttuun tapaan Atria tarjoaa Lumipäivien osallistujille kisamakkarat. Perinne höyryävistä makkaroista on kulkenut mukana kiertueen alusta saakka.

Lasten Lumipäiviä koordinoi Askel Sports ja kiertuekoordinaattorina toimii Samuli Jurvelin, joka vastaa kokonaisuudessaan kiertueen koordinoinnista.

Tervetuloa nauttimaan lumisista hetkistä paikkakunnallasi!

KIERTUEKALENTERI

Lasten Lumipäivät on Suomen Hiihtoliiton ja suomalaisten lumilajien seurojen järjestämä kiertue, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista lumiliikuntaa alakouluille koulupäivien aikana sekä lapsille ja perheille illalla perhetapahtumassa. Tapahtumakiertue on kaudella 2020-2021 järjestyksessään kahdeksas. Kiertuepaikkakuntia on 26, tapahtumapäiviä 46 ja tavoitteena on liikuttaa 14 000 lasta, opettajaa ja vanhempaa suksilla hauskasti ja monipuolisesti. www.lumilajitliikuttavat.fi