Lahden Hiihtoseura sai Tuiskun Mäkikotka -koulun avulla selkeän rakenteen harjoituksiin sekä paljon taitoja kehittävää tekemistä lapsille.
Tuisku-materiaalit ovat osa Hiihtoliiton Lumilajit Liikuttavat -kokonaisuutta ja niiden tarkoituksena on auttaa seuravalmentajia ja ohjaajia järjestämään sisältörikkaita, laadukkaita ja mukaansatempaavia harjoituksia. Lahden Hiihtoseura otti materiaalit käyttöönsä neljä vuotta sitten ja on sen jälkeen ollut niiden vakiotilaaja. ”Parasta on treenipaketin selkeä rakenne ja valmiit pohjat. Niille ohjaajille, joilla ei ole vielä paljoa kokemusta, on aloittaminen paljon helpompaa, kun on valmis ja selkeärakenteinen pohja.” Kertoo Lahden Hiihtoseuran valmentaja Emmi Varis. ”En osannut alkuun ajatella, kuinka tärkeää lapsille onkaan saada treenikerroista tarroja, jotka he voivat laittaa Mäkikotka-passiin, ja näkevät näin oman kehityksensä. He ovat tästä tosi innoissaan!”
Myös seuran valmennustoiminnassa mukana oleva yhdistetyn urheilija Leevi Mutru on päässyt peilaamaan treenien sisältöjä omiin junnuaikaisiin harjoituksiinsa. Leevin rooli harjoituksissa on valmentamisen lisäksi tuoda urheilijan näkökulmaa sisältöihin, toimia sparrausapuna muille valmentajille sekä antaa inspiraatiota junioriurheilijoille omalla esimerkillään. ”Tuiskun koulujen kautta treenitoiminta on tosi paljon monipuolisempaa, kuin omana junnuaikanani. Parasta materiaaleissa on se, ettei lajista välttämättä tarvitse tietää hirveästi kyetäkseen aloittamaan valmentajana. Riittää, että on henkilökohtainen innostus lajia kohtaan, tutustuu ohjaajan oppaaseen, seuraa tuntisuunnitelmia, ja etsii vinkkejä sisältöihin Lumilajit Liikuttavat nettisivun videoista.”, Leevi kertoo.
Lahden Hiihtoseura on käyttänyt Mäkikotka-koulun materiaaleja juniorivalmennuksessa, kesäleireillä sekä koulujen iltapäiväkerhojen toiminnan järjestämisessä. Tukea toiminnan järjestämiseen he ovat saaneet Opetus- ja Kulttuuriministeriön seuratuesta ja nyt seuralla on tarkoitus keskustella Lahden kaupungin kanssa koulujen iltapäiväkerhojen järjestämisestä. ”Olemme toteuttaneet iltapäiväkerhoja koulujen sisätiloissa ja kentillä sekä kuljettamalla toimintaan osallistuvia lapsia muutamia kertoja bussilla Urheilukeskukseen Karpalon mäille.”, Emmi kertoo. ”Olisi hyvä, että seurat saisivat enemmän tietoa ja hyödyntäisivät erilaisia tukia tehokkaammin toimintansa järjestämisessä.”
Kokemuksen myötä treenien sisältöjä on Lahdessa viilattu niin, että ne soveltuvat omiin harjoituksiin. ”Lontoon Bussi ja Merimiespaini -harjoitteet eivät ole toimineet meillä kesätreeneissä lainkaan. Sen sijaan Mäkihyppyhippa on ollut ihan legenda!”, kertoo Emmi. ”Parasta lasten näkökulmasta on ollut se, että tekemistä on paljon ja että mukana on myös kivoja kisailuja. Myös passit ja niihin liimattavat tarrat ovat tosi hyvä ja konkreettinen oman kehityksen mittari.”, lisää Leevi.