Kuusamon, Rovaniemen ja Vuokatin tapahtumat huipensivat Lasten Lumipäivät -kiertueen

Lasten Lumipäivien kiertue 2017–2018 on Oloksen huhtikuun tapahtumaa vaille valmis. Kiertueen viimeisiä tapahtumia vietiin siis tällä viikolla, kun Lasten Lumipäivät valtasivat Kuusamon, Rovaniemen ja Vuokatin.

Viime marraskuussa Rukalta startannut Suomen Hiihtoliiton, Suomen Ampumahiihtoliiton ja suomalaisten lumilajien seurojen järjestämän Lasten Lumipäivät -kiertue on ehtinyt tässä vaiheessa levittää talviliikunnan iloa yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Tuuli ei haitannut menoa Kuusamossa

Kuusamossa tunnelma oli korkealla, kun lumirastit täyttivät Liikuntakeskuksen Hiihtomaan tiistaina ja keskiviikkona. Alun perin Lumipäiviä oli tarkoitus viettää Kuusamossa jo helmikuun lopulla, mutta kovan pakkasen takia tapahtumaa siirrettiin. Tällä kertaa pakkanen ei menoa estänyt, eikä puuskainen tuulikaan häirinnyt innokkaita liikkujia. Kaikki ilmoittautuneet pääsivät paikalle, ja yhteensä Lasten Lumipäivillä liikkui Kuusamossa noin 350 koululaista.

”Meillä sujui kaikki oikein hyvin, ja vaikka sää olisi voinut olla ehkä parempikin, jäi tapahtumasta hyvä fiilis”, tapahtuman vastuuvetäjä Pirjo Karjalainen kertoo.

Rasteilla kävi tasainen hulina ja suosikkirastia koululaisten keskuudesta olikin vaikea nostaa.

”Ehkäpä kaikkein suurimmiksi suosikeiksi nousivat norsupallo ja hernepussin heitto, mutta kyllä kaikista rasteista tykättiin”, Karjalainen kertoo.

Talviurheilusta innostuttiin kokeilun kautta Rovaniemellä

Ounasvaaran hiihtostadion täyttyi tiistaina ja keskiviikkona innokkaista liikkujista, kun Lumipäivät saapuivat Rovaniemelle. Kaksi päivätapahtumaa ja tiistain iltatapahtuma rohkaisivat lapsia ja perheitä talviliikunnan pariin hauskojen Lumipäivien rastien saattelemana. Päivätapahtumat keräsivät täyden määrän osanottajia, ja lumisateisen tiistain jälkeen keskiviikon tapahtumassa päästiin nauttimaan mainiosta talvisäästä.

Lasten Lumipäivien Lapin kiertuetta luotsannut Lapin AMK:n liikunnanohjaajaopiskelija Nea Ikonen iloitsi onnistuneesta tapahtumasta ja antoisasta kokonaisuudesta.

”Naurettiin, että ollaan testattu tapahtumaa kaikissa talvikeleissä: ensin Äkäslompolon pakkasessa, sitten kovassa tuulessa Luostolla, neutraalissa talvisäässä Äkäslompolon toisessa tapahtumassa, ja nyt Rovaniemellä ensin tiistaina kovassa lumisateessa ja keskiviikkona auringonpaisteessa”, Ikonen nauraa.

Molempina päivinä koululaistapahtumat vetivät paikalle täyden osallistujamäärän koululaisia, ja vastaanotto oli riemastunutta. Jokainen rasti, makkaranpaistopiste mukaan lukien, keräsi oman kannattajakuntansa.

”Lapset innostuvat, kun pääsevät itse kokeilemaan, ja iltatapahtuman yhteydessä tulikin vanhemmilta kysymyksiä Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnasta. Toivottavasti tapahtuma houkutteli uusia innokkaita harrastajia talviurheilun pariin” Ikonen pohtii.

Vuokatissa iloittiin lumirasteista ja hiihdettiin kilpaa

Myös Vuokatissa Lasten Lumipäiviä vietettiin innostuneissa tunnelmissa. Keskiviikkona Lumipäivien yhteydessä järjestettiin lisäksi Sotkamon kunnan koulujen välinen hiihtokilpailu.

”Meillä oli täällä melkoinen vilske, kun tapahtumaan osallistui ensin aamupäivällä sata lasta ja iltapäivällä toiset sata, ja lisäksi paikalle saapui 118 hiihtäjää. Haaste saatiin kunnialla hoidettua, ja kaikki sujui mallikkaasti”, tapahtuman vastuuvetäjä Ann-Märy Ähtävä iloitsee.

Lumirasteista lasten suosikiksi muodostui ampumahiihtorasti, mutta myös lumipelit ja alppirasti niittivät suosiota. Makkaratkin maistuivat parin tunnin lumessa peuhaamisen jälkeen, ja torstaina kirkas auringonpaiste kruunasi päivän.

Tänä vuonna lumirasteilla oli Vuokatti Sportin ohjaajien apuna joukko Sotkamolaisia opettajia ja tukioppilaita. Osa rasteista oli järjestäjille jo edellisvuodelta tuttuja, ja järjestely toimi hyvin.

 

Lasten Lumipäivät on Suomen Hiihtoliiton, Suomen Ampumahiihtoliiton ja suomalaisten lumilajien seurojen järjestämä kiertue, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista lumiliikuntaa alakouluille koulupäivien aikana sekä lapsille ja perheille illalla perhetapahtumassa. Tapahtumia on 25:lla paikkakunnalla yhteensä noin 40. Kaudella 2016/17 Lumipäivät liikuttivat yli 10 000 lasta. www.lumilajitliikuttavat.fi 

Videoita LUMISPORT TV (YouTube)

Seuraa Tuiskua some-kanavissa
#TUISKUSEIKKAILEE Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #tuiskuseikkailee #lastenlumipäivät