Lasten Lumipäivät -kiertue pysähtyy ensi viikolla Helsingissä ja Lempäälässä – lähes 800 oppilasta nähdään temppuilemassa suksilla

Lumitilanne on koko maassa edelleen erinomainen. Se on itsessään jo mahtava asia, mutta myös paperilta luettuna se saa väistämättä leveän hymyn kasvoille.  Lasten Lumipäivien kannalta se tarkoittaa sitä, että Helsingissä ja Lempäälässä järjestetään ikimuistoiset tapahtumat viikolla 4.

Helsingin tapahtuma järjestetään 25.-26.1 Paloheinä Golfilla. Kaksipäiväisen koululaistapahtuman järjestävät Pakilan Veto ja Hiihtokoulu.fi. Molemmat tapahtumapäivät ovat tänäkin vuonna täyteen buukattuja – wohoo! Tänä vuonna Helsingissä osataan nauttia vallitsevasta lumitilanteesta.

”Aivan mahtavaa, että Lumipäivät järjestetään näin lumisessa Helsingissä! Viime vuonna muokkasimme toimintapisteitä lumen vähyyden vuoksi, mutta tänä vuonna Paloheinä Golfin piha on runsasluminen ja saamme upeasti rakennettua tapahtumapisteet koululaisille. Koronasta johtuen iltatapahtumaa emme valitettavasti voi järjestää, mutta onneksi voimme silti lumiliikuttaa satoja koululaisia ulkona suksilla” iloitsee Hiihtokoulu.fin tapahtumavastaava Laura Jarva.

Pakilan Vedon ja Hiihtokoulu.fin yhteistyön merkitys on jo näkynyt tapahtuman järjestelyissä. Jarva haluaakin kiittää kaikkia toimijatahoja tapahtuman mahdollistamisesta.

”Yhteistyö Hiihtokoulu.fin ja Pakilan Vedon välillä on toiminut saumattomasti ja saamme iloisen porukan järjestämään tapahtuman. Suuri kiitos jo etukäteen Hiihtoliitolle, kaikille talkoolaisille, työntekijöille, opettajille ja oppilaille tapahtumasta!”

Lempäälässä päästään nauttimaan tapahtumasta loppuviikosta 28.-29.1. Lasten Lumipäivät järjestetään ensimmäistä kertaa Lempäälässä ja vastuuseurana toimii Lempäälän Kisa. Paikkakunnalla riemuitaankin uudesta aluevaltauksesta.

”Jännityksellä ja innolla odotamme tapahtumaa. Koulut ovat mukavasti ilmoittaneet luokkiaan, joten toivotaan, että sää on suosiollinen!”  myhäilee Laura Hongisto, joka toimii Lempäälän Kisan tapahtumavastaavana.

Kiertueen ensimmäinen tuplatapahtumaviikko tulee tarjoamaan lapsille paljon uusia hienoja kokemuksia lumilajien parista. Seuraavaa viikkoa on siis syytä odottaa.

VKO 4

25.-26.1 Paloheinä Golf, Helsinki

28.-29.1 Hakkarin urheilukeskus, Lempäälä