Viikko 8 näyttää Lasten Lumipäivät -kiertueen suhteen hyvin valoisalta. Luvassa on jälleen aktiivinen tuplatapahtumaviikko, joten kannattaa olla korvat höröllä, sillä tapahtuma-aikainen suksien suhina voi kantautua tuulen mukana aina Norjan rajalle saakka. Luvassa on nimittäin kovanluokan menoa ja meininkiä niin Valkeakoskella kuin Keuruullakin.
Kiertue tekee alkuviikosta historiallisen stopin Valkeakoskella, sillä kyseessä on paikkakunnan ensimmäiset Lasten Lumipäivät. Järjestelyistä vastaa paikallinen hiihtojättiläinen Valkeakosken Haka. Tapahtuma järjestetään tiistaina 23.2 Korkeakankaan hiihtokeskuksessa. Pikkulintujen mukaan hiihtomaa on avattu ja aurattu, mikä luo itsessään jo korkeat odotukset tapahtumalle. Paikan päällä nähdään kunnioitettava satapäinen hiihtosankarijoukko.
Keuruulla nautitaan Lasten Lumipäivistä 22.-23.2. Tapahtumapaikkana toimii Keuruusselän liikuntapuisto, joka on palvellut Lumipäivien tarkoituksia kiitettävästi aikaisempina vuosina. Tapahtumasta vastaavat Keuruun Kisailijat ja kaupungin liikuntatoimi. Keuruulla tapahtumaa on osattu odottaa innolla, ja se näkyy tämänkin vuoden osallistujamäärissä. Keuruun kaupungin liikkuva varhaiskasvatus -koordinaattori Tino Kohonen on ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Lumipäiviä ja puhkuu tapahtumahengen mukaista intoa ennen h-hetkeä.
”Keuruulla odotetaan malttamattomina ensi viikon Lasten Lumipäiviä. On hienoa, että tapahtuma päästään pitämään lähes suunnitellusti, sillä muita vastaavia koululaistempauksia ei ole järjestetty tämän talven aikana. Nyt lähes 200 lasta pääsee osallistumaan porrastetusti kaikkiin lajeihin.”
Paikkakunnalla ollaan kärryillä jopa rastipistetrendeistä, joten isoja odotuksia ei kannata Keuruunkaan kohdalla välttää. Hittihakuisuudesta huolimatta Lasten Lumipäivien perimmäinen arvoajattelu on paikkakuntalaisilla kirkkaasti mielessä.
”Odotettavasti viime vuosien tapaan hittilajina tulee olemaan suksicross-rata. Tuleva tempaus tulee olemaan varmasti ikimuistoinen ja riemukas kokemus monille lapsille, joka parhaimmillaan sytyttää pitkäaikaisen liikuntakipinän.”
Viikko 8
23.2 Korkeakankaan hiihtokeskus, Valkeakoski
22.-23.2 Keuruusselän liikuntapuisto, Keuruu