Europcar mahdollistaa Lasten Lumipäivien -kiertueen helpon liikkumisen

Europcarin valkoinen pakettiauto on hyvin tuttu näky Lasten Lumipäivät -kiertueella, sillä Europcar on ollut kiertueella mukana vuodesta 2018 lähtien. Upeaksi teipattu pakettiauto on kiertuekoordinaattorin paras kaveri kiertueella, sen mahdollistaessa ensinäkin asianomaisen helpon liikkumisen paikasta toiseen, ja toisekseen kiertuetavarat kulkevat vaivattomasti sen takaosassa. Lisäksi auton hienot näkyvyyselementit herättävät usein positiivissävytteistä keskustelua niin maantiellä kuin kiertuepaikkakunnillakin.

Näkyvyys ei rakennu pelkästään kiertueauton ympärille: Lapset pääsevät toteuttamaan mäkihyppyunelmiansa Europcarin legendaariset vihreät kypärät päässään ja voivat hetken kuvitella olevansa Antti Aallon kaltaisia mäkisankareita. Europcarin Katri Hakala uskookin Lasten Lumipäivien olevan nuorille hiihtäjille inspiroiva ponnahduslauta niin elinikäiseen hiihtoharrastamiseen kuin Maailmancupin kirkkaisiin valoihin.

”Tulevaisuus on tärkeää, ja siksi olemme lähteneet mukaan Lasten Lumipäivät -kiertueelle, jotta jatkossakin saamme nauttia ikimuistoisista hetkistä suomalaisten urheilijoiden rinnalla kotikatsomoissamme.”

Yhteistyön päätavoite on ennen kaikkea kannustaa ja innostaa lapsia lumilajien harrastamisen pariin.

”Haluamme innostaa lapsia kokeilemaan kenties heille uusia lajeja, ja kokemaan onnistumisen ja liikkumisen riemuja. Toivomme, että lapset saavat liikunnan kipinän osaksi jokapäiväistä elämäänsä.” Hakala kertoo.

Europcarin Lasten Lumipäiviä koskeviin toiveisiin ja kommentteihin on helppo samaistua. Toivottavasti yhteiset tavoitteemme ja toimemme synnyttävät tulevaisuudessakin jotain hienoa nuorelle hiihtoväelle.

Europcar on Suomen johtava autovuokraamo. Suomessa Europcarin lisenssioikeuksien haltija on Interrent Oy, joka on toiminut jo vuodesta 1967. Palvelemme asiakkaitamme yli 30 paikkakunnalla, ja palveluksessamme on 200 autonvuokrauksen ammattilaista. www.europcar.fi