Lasten Lumipäivien neljännellä viikolla kahdella eri paikkakunnalla päästään nauttimaan hiihdon riemusta, kun Lumipäivät rantautuvat Siilinjärvelle ja Jyväskylään.
Siilinjärvellä vietetään Lasten Lumipäiviä 4.-5.2. Kuilun montussa lapsille järjestetyt päivätapahtumat ovat tuttuun tapaan jo täynnä. Iltatapahtuma perheille järjestetään tiistaina 4. päivä kello 17:30-19:30.
Järjestävän seuran Siilinjärven Ponnistuksen mäkijaoston puheenjohtaja Niina Meis muistuttaa, että Lasten Lumipäivät avaavat mahdollisuuden yhteistyöhön myös muiden toimijoiden kanssa.
”Lasten lumipäivät ovat Siilinjärven Ponnistuksen yksi tapa tuoda lumiliikunnan iloa lapsille. Tapahtumassa saadaan suurelle lapsiryhmälle positiivinen kokemus suksilla liikkumisesta, ulkoilusta ja talvesta. Tapahtuma avaa myös positiivisen mahdollisuuden yhteistyöhön koulujen, toisten seurojen, kunnan ja ammattikorkeakoulun kanssa, sekä paikalliset yritykset, jotka mahdollistivat koululaisten matkat tapahtumaan.. Tänä talvena lumitilanne on ollut haastava, mutta onneksi nyt näyttää lumiselle.”
Siilinjärvellä on otettu myös muita Lumilajit Liikuttavat konseptin tuotteita käyttöön. Ensi viikolla siellä alkaa Tuiskun mäkikotkakoulu.
”Siipon järjestämä Tuiskun mäkikotkakoulu päästään aloittamaan keskiviikkona 5.2. klo 18 Kuilulla ja Siilinjärvellä talven ensimmäiset mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailut kisaillaan su 9.2,” Niina Meis kertoo.
Kiertue jatkuu Siilinjärveltä Jyväskylän Laajavuoreen, missä Lasten Lumipäiviä vietetään 6.-7. helmikuuta. Päivätapahtumissa liikutetaan yli 400 koululaista ennakkoon loppuunvaratuissa tapahtumissa. Lasten Lumipäivät tarjoavat mahdollisuuden lumilajien kokeiluun myös niille lapsille, joille talviliikunnan sisällyttäminen liikuntatunneihin on vaikeaa.
”Lasten Lumipäivät tarjoavat tilaisuuden lasten tutustuttamiseen paikallisten hiihtoseurojen tarjoamaan toimintaan. Usea koulu on tuonut esille myös monikulttuurisen puolen; myös lapset, joilla on hyvin vähän kokemusta suksien tai edes lumen kanssa, pääsevät tutustumaan monipuolisesti eri talvilajeihin,” kertoo Ski Jyväskylän Tiina Pöytäniemi.
Iltatapahtumaa Jyväskylässä vietetään torstaina 6.2. kello 17:30-19:30.
”Iltatapahtuma liikuttaa lapsia ja lapsiperheitä tutustuttaen myös heitä maasto- ja ampumahiihtoon, mäkihyppyyn sekä lasketteluun. Tapahtuma järjestetään Laajavuoren laskettelurinteiden kupeessa, ja lasten laskettelurinne on vapaasti perheiden käytössä. Illan ajan lapsille pystyy myös vuokraamaan välineitä maksutta ja he saavat hiihdonopettajilta tarvittaessa vinkkejä mäenlaskuun. Luvassa siis hieno tapahtuma Jyväskylässä!” Pöytäniemi summaa.
Lasten Lumipäivät, viikko 6
4.-5.2. Siilinjärvi
6.-7.2. Jyväskylä
Lasten Lumipäivien kiertuekalenteri
Lasten Lumipäivien kiertuekoordinaattori Hanna Vilhunen, hanna.vilhunen@hiihtoliitto.fi, +358 40 6886488