Lasten Lumipäivien kiertue valmis starttaamaan – Skydda mukaan uutena kumppanina

Lasten Lumipäivien kiertue on lähtölaukausta vaille valmiina. Uusi kiertue tuo mukanaan myös uuden kumppanin Skyddan.

Seitsemättä kertaa järjestettävä Lumipäivien kiertue käsittää tänä vuonna 27 paikkakuntaa ja kestää tammikuun alusta maaliskuun puoliväliin. Kiertuepäiviin sisältyy alakoululaisille järjestettävä päivätapahtuma sekä koko perheelle suunnattu iltatapahtuma. Kiertue alkaa tänä vuonna Nivalasta ja päättyy Savitaipaleelle.

Päivätapahtumissa liikutetaan alakoululaisia, jotka tulevat tapahtumiin opettajan johdolla. Tapahtuma-alue koostuu neljästä erilaisesta aktiviteetti pisteestä, joissa jokaisessa lapset ja nuoret pääsevät ohjatusti testailemaan omia taitojaan yli rajojen. Liikkumisen jälkeen oppilaille tarjoillaan Atrian tarjoamant kisamakkarat. Jokaiseen päivätapahtumaan pääsee mukaan n. 200 oppilasta.

Iltaisin on käytössä samat aktiviteetti pisteet kuin päivällä ja perheet pääsevät tutustumaan niihin omaan tahtiin. Iltaisin on luvassa muutakin innostavaa ohjelmaa, jonka toteutuksesta vastaavat tapahtuman järjestävät seurat. Tapahtumiin osallistuminen on maksutonta.

Lumilajit Liikuttavat projektikoordinaattori Sandra Sirén on tyytyväinen tämänhetkiseen kiertueen täyttöasteeseen.

”Lasten Lumipäivien alkukiertueen täyttöaste on hyvä! Tammikuun alusta helmikuun puolenvälin paikkeille monet paikkakunnat ja tapahtumapäivät ovat täynnä. Tulemme liikuttamaan tuhansia lapsia tälläkin kaudella ja se, jos mikä, saa hymyn huulille ja mielen iloiseksi. Muutamilla paikkakunnilla on vielä tilaa ja mikäli joku koulu mielii mukaan niin suosittelen kurkkaamaan maaliskuun kiertuepaikkakunnat ja tapahtumapäivien ajankohdat.”

”Tänä talvena haastetta kiertueelle tulee asettamaan lumitilanne, joka on osassa maassa heikko. Ensisijaisesti pyrimme kuitenkin toteutamaan kaikki tapahtumat suunnitellusti ja sovellamme tapahtuman rastipisteitä lumitilanteen mukaan,” summaa Sirén.

Uutuutena Lumipäiviin tulee mukaan heijastimet jotka jaetaan kaikille lapsille viimevuotisten diplomien sijaan. Näin koululaiset näkyvät liikenteessä ja saavat kuljettaa mukanaan rohkeaa Tuisku -heijastinta.

Uusi kumppani mukaan kiertueelle

Lumilajien nykyiset kumppanit saivat joukkoonsa uuden tulokkaan, kun Skydda päätti lähteä tukemaan kiertuetta. Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä toivottaa uuden kumppanin tervetulleeksi.

”Skyddan uusi kumppanuus Lasten Lumipäivien kanssa on hyvin tervetullut kiertueen laadukkaan toteutuksen varmistamiseksi. Lasten Lumipäivien kiertuetoimintaa pyöritetään Hiihtoliiton osalta käytännössä kumppaneilta saaduilla taloudellisilla resursseilla ja tästäkin syystä Skyddan yhteistyö on kiertueelle tärkeää. Skyddan avulla pystytään myös rakentamaan Lasten Lumipäivien kiertueen tapahtumatoteutusta ja sitä kautta lapsille tarjottavaa lumilajikokemusta entistä paremmaksi,” Töykkä kertaa.

Myös Skyddalla ollaan innoissaan alkaneesta kumppanuudesta. Skydda Suomen markkinointipäälliikkö Noora Kivilahti kokee tärkeänä tukea lasten ja nuoren liikuntaa.

”Olemme mukana tukemassa eri urheiluseuroja niin kesä- kuin talvilajeissa. Meille on tärkeää olla tukemassa tapahtumaa, mikä edistää lasten liikkumista ja innostaa kokeilemaan uusia lajeja. Tärkeintä meille on mahdollistaa turvalliset työpäivät, jotta työntekijät pääsevät terveenä kotiin perheen ja ystävien luokse. Tulemme olemaan läsnä Lasten Lumipäivillä ja perhetapahtumiin kutsumme myös mahdollisuuksien mukaan omia asiakkaitamme perheineen.”

Lasten Lumipäivät -kiertueen mahdollistavat Skyddan lisäksi Audi ja Europcar sekä Atria. Lumipäivien tulevaisuudesta huolta pitää POW Finland, joka jakaa yhteisökumppanina tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen ehkäisemisestä.

Lasten Lumipäivien kiertuekalenteri