Lasten Lumipäivien vietto Espoossa meni aivan nappiin

”Lapsilla näytti olevan tosi hauskaa”, kommentoi Juha-Matti Miikkolainen, yksi tapahtuman järjestäjistä. Lunta tuli ennen viime tiistain tapahtumaa niin reilusti, että talkoolaiset saivat rakennettua esimerkiksi suunniteltua komeamman hyppyrimäen. Pakkasta Espoon Lumipäivien aikana oli pikkunipakka 8 astetta.

”Osa vähän valitteli kylmää, mutta ei ollut mitään mitä ei olisi hyvä mehu ja kuuma makkara korjannut”, myhäilee Miikkolainen.

Palaute tapahtumasta oli hyvin positiivista ja kiittävää. Sen tosin näki jo paikan päällä.

”Joka rastilla tuntui olevan mukavaa. Varsinkin ekoasepiste kiinnosti. Tuisku herätti paljon innostusta, siellä käytiin paljon halailemassa ja huudettiin monta kertaa Tuiskua däppäämään – ja Tuiskuhan däppäsi”, nauraa Miikkolainen.

Hyvää pöhinää Ylivieskassa

Ylivieskassa pelättiin paukkuvan pakkasen puraisevan osallistujamäärästä osan pois. Yöpakkaset kävivätkin parinkymmenen pakkasasteen kieppeillä, mutta muuten tapahtumapäivinä saatiin nauttia kirkkaasta talvisäästä lakisääteisissä lukemissa.

”Viidessätoista asteessa täällä mentiin. Aurinko mukavasti paistoi ja lämmitti, esimerkiksi torstain päiväryhmä pääsi nauttimaan aivan upeasta kelistä”, kertoo Juha Torvikoski Rannan koulun järjestäjätiimistä.

Järjestäjä on hyvin tyytyväinen tapahtuman saldoon.

”Ylivieskan kaikki 3-4-luokkalaiset on täällä käyneet, sellainen 450 lasta. Lapset ovat olleet hyvin innokkaita. Iltatapahtumassa oli sen verran porukkaa, että 300 makkaraa meni. Hyvä väkimäärä”, Torvikoski raportoi.

Etukäteen paljon hehkutettu K7-hyppyrimäki oli juuri niin toimiva, kuin arveltiinkin.

”Kiitos kaupungin, alastulorinne käytiin ihan latukoneella tamppaamassa. Kyllä kelpasi laskea”, Torvikoski kiittelee.

Mäen käyttöaste olikin kova ja se jää Ylivieskassa vielä käyttöön niin pitkäksi aikaa kuin lunta vain riittää.

”Meillä oli tänä vuonna täällä tosi hyvä pöhinä”, summaa Juha Torvikoski.

”Joka vuosi järjestelyt ja tapahtuma tuntuvat sujuvan aina vain paremmin.”

 

Saarijärvellä koettiin iloisia pyllähdyksiä

Viime vuonna Saarijärvellä ei Lasten Lumipäivien aikaan mietitty juuri muuta, kuin miten pysyä lämpimänä. Vastuujärjestäjä Jukka Hietaniemi kertoo, että pakkanen kieppui tuolloin huikeissa lukemissa. Tänä vuonna toista kertaa järjestettävä tapahtuma sen sijaan sujui upeasti myös sään puolesta.

”Hieno talvisää saatiin. Lapset ja opettajat olivat koululaispäivien toimintaan oikein tyytyväisiä. Yritin kysyä muutamaan kertaan, mikä oli paras rasti. Tarkkaa vastausta oli mahdoton saada, sillä kaikki oli kuulemma niin hauskaa”, Hietaniemi kertaa.

Sekä lapset että opettajat olivat Hietaniemen mukaan hyvin innostuneita ja tapahtumaan sitoutuneita.

”Tavoitteet täyttyivät eli 300 ala-astelaista saatiin kaikkiaan paikalle. Iltatapahtumassa oli myös mukavasti väkeä. Varsinkin nuorempia osallistujia oli paljon, sellaisia pieniä päiväkoti-ikäisiä.”

Hietaniemi harmitteleekin, ettei naperoille oltu hoksattu rakentaa esimerkiksi omia pienempiä mäkiä.

”Mutta olihan siellä toisaalta reilusti noita luonnontilaisia lumikasoja, joissa pystyi hyvin pyllähtelemään”, hän kuitenkin toteaa hyväntuulisesti.

Järjestäjä kuvailee tapahtuman tunnelmaa hyvin rennoksi ja välittömäksi.

”Lasten kanssa on mukava todella mukava viettää aikaa näissä merkeissä.”

***

Ensi viikolla Lasten Lumipäivät-kiertue jatkaa Lieksaan, Taivalkoskelle sekä Jyväskylään. Tutustu järjestäjien ennakkotunnelmiin täällä!

Lieksan tapahtuma

Avoin iltatapahtuma maanantaina 12.2. kello 17-20

Taivalkosken tapahtuma

Avoin iltatapahtuma keskiviikkona 14.2. kello 17-19

Jyväskylän tapahtuma

Avoin iltatapahtuma torstaina 15.2. kello 17-20

Katso koko kiertueaikataulu täältä.

Lasten Lumipäivät on Suomen Hiihtoliiton, Suomen Ampumahiihtoliiton ja suomalaisten lumilajien seurojen järjestämä kiertue, joka tarjoaa innostavaa ja monipuolista lumiliikuntaa alakouluille koulupäivien aikana sekä lapsille ja perheille illalla perhetapahtumassa. Tapahtumia on 25:lla paikkakunnalla yhteensä noin 40. Kaudella 2016/17 Lumipäivät liikuttivat yli 10 000 lasta. www.lumilajitliikuttavat.fi 

Videoita LUMISPORT TV (YouTube)

Seuraa Tuiskua some-kanavissa
#TUISKUSEIKKAILEE Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #tuiskuseikkailee #lastenlumipäivät