Lumilajit Liikuttavat kasvattaa suosiotaan

Suomen Hiihtoliiton ja Suomen Ampumahiihtoliiton yhteinen Lumilajit Liikuttavat -hanke on saanut Opetus- ja Kulttuuriministeriöltä keväällä kolmannen kauden jatkorahoituksen. Hankkeen tavoitteena on kolmannen vuoden ajan kehittää tuotteita eteenpäin ja aukaista niitä kaikkien seurojen saataville.

Hankkeen kaksi ensimmäistä vuotta ovat onnistuneet kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Hiihtoliiton seuratoiminnankehittäjä Henna Siveniuksen ja Ampumahiihtoliiton nuorisopäällikkö Tapio Pukin mukaan iso kiitos siitä kuuluu loistaville hankeseuroille.

”Seurojen avulla olemme päässeet kokeilemaan ja kehittämään tuotteitamme ja luoneet erinomaista kokeilukulttuuria lumilajeihin.”

Siveniuksen mukaan kolmannen hankekauden aikana tavoite on jalkauttaa Tuiskun Lumilajikoulua sekä Lumilajeja Opettajille -konseptia kaikkiin Hiihtoliiton ja Ampumahiihtoliiton seuroihin.

”Lisäksi kehitämme vielä uusia tuotteita kesän aikana seuroille. Hankkeen tavoitteena on kolmannen kauden aikana saavuttaa seurat ympäri Suomen ja liikuttaa lapsia monipuolisesti lumella niin seurojen kuin koulujenkin toimesta”.

Hanke sparraa seuroja ja jalkauttaa toimintatapoja, joiden avulla koulu-seurayhteistyön kehittäminen onnistuu helpommin.

Koulumaailmasta kiitosta

Lumilajeja Opettajille -konsepti on saanut erittäin paljon kiitosta opettajilta. Www.lumilajitliikuttavat.fi -sivustolta löytyy 60 taitovideota sekä valmiita tuntisuunnitelmia uuden opetussuunnitelman mukaisesti toteutettuna. Näitä materiaaleja voivat hyödyntää koulujen lisäksi myös seurojen ohjaajat.

”Lasten Lumipäivät kasvatti viime talvena hurjasti suosiotaan ja se järjestettiinkin 23 paikkakunnalla Helsingistä Olokselle, joissa liikutettiin 10 000 lasta niin päivä- kuin iltatapahtumissa”.

Markkinoinnissa ja viestinnässä hyvä kuhina – Lasten Lumipäivien haku aukeaa

Sivenius kertoo, että seurat tekivät erittäin hyvää viestinnällistä työtä iltatapahtumien markkinoinnissa, jonka seurauksena erityisesti iltojen kävijämääriä onnistuttiin kasvattamaan.

”Jatkossa jaammekin hyviä käytänteitä erityisesti iltatapahtumien markkinoinnintiin ja viestintään. Lisäksi tavoite on luoda näkyväksi polku, jolla seurat saisivat tapahtumakävijöistä mahdollisimman paljon uusia harrastajia myös viikoittaiseen toimintaan”, molemmat painottavat.

Kouluille suunnatut päivätapahtumat täyttyivät todella vauhdikkaasti, mikä kertoo sitä, että opettajat tietävät jo tapahtuman olevan erittäin hyvin järjestetty.

”Saimme tänäkin vuonna opettajilta hyvää palautetta ja moni odottaa kovasti jo ensi vuotta”, Sivenius alleviivaa.

Seurat voivat hakea joko pääkiertueen järjestäjäksi tai järjestää tapahtuman itsenäisesti, jolloin heille lähetetään tarvittavat materiaalit. Kaikki tapahtumat huomioidaan Lumipäivien viestinnässä. Hae Lasten Lumipäivien järjestäjäksi tämän linkin takaa.

Jutun kuvat: Joel Nykter