Lumipäivillä vilkas viikko – VAU avustamassa soveltavaa hiihtoa

Neljä tapahtumaa ja noin 1500 osallistujaa oli Lumipäivien kiitettävä saldo viime viikolta. Kiertueauto körötelli Keski-Suomessa Äänekosken ja Keuruun tapahtumien perässä, mutta tapahtumat järjestettiin paikallisten seurojen johdolla myös Isossakyrössä ja Taivalkoskella.

Taivalkoskella paikalliset seurat Metsä-Veikot ja Kuohu hoitivat järjestelyt vuosien kokemuksella. Paikkakunnalla päästiin nauttimaan Lumipäivien tämän vuotisesta yhteistyöstä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry:n (VAU) kanssa. Paikkakunnalle toimitettiin tapahtuman ajaksi hiihtokelkka, joten aivan kaikki paikalliset lapset pääsivät nauttimaan lumilajeista.

VAU-yhteistyön kautta kiertueella on kulkenut koko talven ajan soveltavan liikunnan tarvikkeita, kuten kulkuspallot ja kirkkaat huomioliivit, jotka auttavat näkövammaisia liikkujia osallistumaan liikuntaan. Tämän vuoden kiertue on ottanut erityislapset paremmin huomioon kuin koskaan aiemmin. Erityisluokat ovat vipeltäneet usealla paikkakunnalla iloisesti muiden seassa.

Soveltavan liikunnan välineet kulkeutuivat myös Äänekoskelle, jossa järjestettiin erinomaiset Lumipäivät haastavasta kelistä huolimatta. Maaliskuussa SM-hiihtoja isännöimä Äänekosken Huima liikutti kahden päivän aikana lähes 500 lasta. Huimaa oli avustamassa Lions Clubin paikallisjärjestö, jonka ansiosta tapahtuma vedettiin läpi kiitettävällä tavalla.

– Tosi kivaa on ollut. Lumipeleissä oli mukavaa, mutta parasta oli ehkä mäkihyppy, pohti 3.-luokkalainen Aleksi.

Keuruulla paikallisena järjestäjänä toimivat Keuruun Kisailijat ja Keuruun vapaa-aikatoimi. Mukana oli koululaisia laidasta laitaan. Eskarilaiset vipelsivät alakoululaisten mukana, ja muutamat yläkoululaiset avustivat pienempien menoa. Perjantain 20 asteen pakkasetkaan eivät hidastaneet keuruulaisia. Tarkkuuspaikka päätettiin kuitenkin siirtää sisätiloihin liian punaisten poskien välttämiseksi.

Isossakyrössä oli päivätapahtuman osallistujien määrällä mitaten viikon isoin tapahtuma. Kaikki kunnan noin 400 koululaista tutustuivat lumilajeihin Kyrön Voiman johdolla. Vaikka säät eivät suosineet Isossakyrössäkään, vedettiin tapahtuma läpi hymyssä suin ja sukset vinkuen.