Joulupukki pakkailee jo rekeään Korvatunturilla samalla, kun Lasten Lumipäivien kalenterivuoden viimeinen tapahtuma järjestetään Vierumäellä tiistaina 18. joulukuuta. Koululaisille suunnattu tapahtuma on Vierumäen liikuntaneuvojaopiskelijoiden yhteinen ponnistus.
Noin 20 hengen opiskelijaryhmän yhtenä jäsenenä on Melina Rissanen, jolle Lumipäivien järjestäminen on ollut jo tähän mennessä mainio oppimiskokemus.
– Hyvällä porukalla olemme tapahtumaa järjestäneet, ja kaikki ovat auttaneet parhaansa mukaan.
Rissasen oma lajitausta on pallopelien puolella. Salibandyharrastuksen myötä hän on ollut reikäpallotapahtumien järjestelyissä mukana, mutta talvitapahtuma on hänelle uusi kokemus.
– Olen tykännyt hiihtää pienestä lähtien, vaikka en kilpatasolla hiihtoa olekaan harrastanut. Mahtavaa olla Lumipäivien järjestelyissä mukana, Melina hymyilee.
Vierumäen tapahtuma käynnistyy tiistaina Vierumäen Urheiluopistolla klo 8.30. Kahdeltatoista käynnistyvään iltapäiväsessioon on vapaa pääsy, joten esimerkiksi Vierumäellä lomailevien perheiden kannattaa ehdottomasti suunnata tiistaina Urheiluopiston suuntaan.
Joululomien jälkeen Lasten Lumipäivillä on tiedossa liikunnan täyteinen tammikuu. Kaikki tammikuun tapahtumat – Vantaa, Espoo, Helsinki, Lahti, Jyväskylä, Parainen ja Tampere – ovat koululaistapahtumien osalta jo täyteen buukattuja. Myös iltatapahtumat ovat keränneet jo ennakkoon paljon kiinnostusta. Lumipäivien järjestäjien yhteinen lahjatoive joulupukille on luminen tammikuu!
Seuraa Lasten Lumipäiviä somessa
#lumilajitliikuttavat
#lastenlumipäivät
#tuiskuseikkailee